P
ellinki sijaitsee runsaat 80 km Helsingistä itään ja noin 30 km Porvoon keskustasta etelään. KarttaTielaitoksen lossi liikkennöi Sunisundin yli Sundöhön 15 minuutin välein. Tieyhteys valmistui vuonna 1983 ja siihen sisältyy kolme siltaa. Sillat ulottuvat Sundöstä Getörniin, Tullandetista Vähä-Pellinkiin, sekä Vähä-Pellingistä Suur-Pellinkiin. Tarkempi kartta löytyy esim. Porvoon karttapalvelun kautta.

Pellingissä asuu noin 270 henkilöä joista 95 % on ruotsinkielisiä. "Söderby boden" kauppa toimii ympäri vuoden. Kesäisin väkiluku moninkertaistuu ja silloin on myös tarjolla enemmän palveluja. Benitas café, Sandholmsudden, on suosittu paikka. Kahvilan yhteydessä on myös polttoaineen myyntipiste. Kesätori pidetään samalla alueella kesälauantaisin sekä keskiviikkoiltaisin heinäkuussa. Pellinge Caravan tarjoaa asuntovaunupaikkoja muutaman sadan metrin päässä.

HögharunPellinge folkskola aloitti toimintansa vuonna 1892. 1990 luvusta lähtien Pellingissä on kamppailtu koulun puolesta. Porvoon maalaiskunta ja myöhemmin Porvoon kaupunki, on useita kertoja suunnitellut koulun lakkauttamista ja on nyt toteuttanut tämän. Pellingin koulu lakkautettiin keväällä 2010. Pellingissä toimii toistaiseksi lapsikeskus, sisältäen ryhmäpäiväkodin ja peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan. Pellingin kurssikeskus on koulun ja päiväkodin tärkeä yhteistyökumppani. Koulu on kylän tärkeä kokoontumispaikka.

MörköPellinkiläisillä on ollut oma hautausmaansa vuodesta 1934.
St. Olofs kapell (Pyhän Olavin kappeli) rakennettin 1950 - luvulla hautausmaan läheisyyteen ja otettiin käyttöön 1959. Pellinge Bönehusförening hoitaa kappelin sekä hautausmaan.
Kappelin läheisyydessä on kotiseutumuseo Hörbergsgården, sen ylläpitää Pellinge Hembygdsförening. Huolimatta pienestä väkiluvusta Pellingissä toimii monta yhdistystä. Pellinge Ungdomsförbund (Pellingin nuorisoseura) ja Hembygdens väl i Lill-Pellinge (Kotiseudun parhaaksi Vähä-Pellingissä) ovat vanhoja yhdistyksiä, molemmat ovat toimineet 1900-luvun alusta. Martta-yhdistykset sekä Suur-Pellingissä että Vähä-Pellingissä, Pellingin vapaapalokunta, Pellingin metsästysseura ja Pellingin kyläkunta ovat esimerkkejä Pellingissä toimivista yhdistyksistä. Pellinge Yxhuttarna eli Pellingin kirveenheittäjät, on yhdistys joka vuosittain kilpailee kirveenheiton Suomen mestaruudesta.
Kalastus, maa- ja metsätalous sekä rakennustyöt ovat perinteisesti antaneet Pellinkiläisille heidän elantonsa. Veneiden rakentaminen on kuulunut luonnollisena osana saaristolaisten elämään. Marsundin veneveistämön historiaan ja nykypäivään voit tutustua tarkemmin eri sivuilla. Kalastajan ammatti on muuttunut. Kuvaan on tullut erilaiset saaristoretket ja kalastusristeilyt. Pellingissä toimii myös mm taksiyrittäjä, sahatoimintaa ja kauppapuutarha.

 

KlovharunKotiin
Valokuvagalleria
Veneveistämö Marsund
Luontopäiväkirja
Linkit
Päivitetty 07.06.10